Väestöliiton tuoreen perhebarometrin mukaan suomalaiset arvostavat enemmän perhettä kuin työelämää. Tämä näyttää tulleen monille poliitikoille yllätyksenä, jotka ovat vakuuttaneet lähes yhdestä suusta perhevapaauudistuksen tärkeyttä. Uudistusta toki tarvitaan, mutta ei sellaista, jossa perheiden valinnanvapautta kavennetaan, vaan jossa sitä lisätään.
Perhevapaauudistuksessa erityisen tärkeänä on pidetty sitä, että vanhempainvapaat saadaan jaettua tasaisesti molempien vanhempien kesken. Myös hoitovapaat halutaan lyhyemmiksi ja vanhemmat nopeammin työelämään. Mutta nyt siis näyttää siltä, etteivät suomalaiset perheet halua tällaista uudistusta. He haluavat itse päättää kuka lapset hoitaa, missä ja kuinka pitkään. He haluavat yhdistää työn ja perheen nykyistä paremmin. He eivät halua elää oravanpyörässä, jossa perhe jää kakkoseksi.
Ymmärrän suomalaisia perheitä paremmin kuin hyvin. Puhe perhevapaauudistuksesta ja varhaiskasvatuksesta on ollut hämmentävää. Keskustelussa on miltei kokonaan unohdettu kotien antama varhaiskasvatus. Olen jopa kuullut vanhempien pohtivan, pitäisikö heidän viedä pieni lapsensa hoitoon, koska se olisi lapsen etu. Suomessa on korkeatasoinen varhaiskasvatus ja siihen pitää edelleen panostaa, mutta erityisesti alle 3-vuotiaan lapsen paras kasvuympäristö on tavallisessa, turvallisessa kodissa.
Yhden lapsen päivähoito maksaa noin 10 000 euroa vuodessa, alle 3-vuotiaan noin 17 000 euroa. Näillä summilla kotona tehtävää hoito- ja kasvatustyötä voitaisiin tukea huomattavasti nykyistä paremmin. Kyse on siitä, mitä arvostamme – arvostammeko myös kotien antamaa varhaiskasvatusta? Isiä, äitejä, heidän tekemäänsä työtä, perhearkea?
Tarvitaan asennemuutosta, mutta myös konkreettisia tekoja. Itse palauttaisin verotuksen lapsivähennyksen ja vahvistaisin yksinhuoltajien toimeentuloturvaa ja nostaisin pienituloisten lapsiperheiden lapsilisiä. Tarvittaessa olisin valmis harkitsemaan parempituloisten perheiden lapsilisän leikkauksia. Kannustaisin opiskelevia vanhempia lastenhankintaan tuplaamalla opintotuen huoltajalisän. Subjektiivisen ja kaikille ilmaisen varhaiskasvatuksen sijaan sijoittaisin rahat mieluummin perheille suunnattuihin muihin palveluihin ja kotiin tarjottavaan, konkreettiseen arjen apuun.
Työn ja perheen yhteensovittamista helpottaisin lapsikohtaisella 350 euron hoitorahalla, jota maksettaisiin ansiosidonnaisten vanhempainpäivärahojen jälkeen. Se korvaisi nykyiset lapsen hoidon tuet ja perhe voisi käyttää sitä joustavasti hoivapalvelujen ostoon tai kotihoitoon. Se helpottaisi pätkä- ja keikkatöiden vastaanottamista ja osa-aikatöiden tekemistä.
Myös sosiaaliturvaa tulisi uudistaa siten, että se toisi joustoja lapsiperhearkeen. Jokaisen ansaitun euron tulisi lisätä tuloja. Osa-aikatyöhön, pätkätöihin ja yrittäjyyteen pitäisi olla mahdollisuus ilman monimutkaista byrokratiaa ja pelkoa tukien yllättävästä takaisinperinnästä. Myös matalapalkkaisten töiden vastaanoton pitäisi olla kannattavaa.
Työelämää on tärkeä muuttaa lapsimyönteisemmäksi. Kun lapset ovat pieniä, on töitä pystyttävä tekemään vähemmän ilman pelkoa siitä, että kohta työpaikkaa ei enää ole. Koko perhe kärsii, kun työelämä imee kuiviin ruuhkavuosia elävät pienten lasten vanhemmat. Jos vanhemman ja lapsen yhteiseen aikaan ja kevyempään arkeen panostetaan, tuo se pitkällä aikavälillä aivan varmasti myös niitä kaivattuja säästöjä. Lapsuus on lyhyt aika.