Jätin asiasta valtuustoaloitteen Lempäälän kunnanvaltuustossa 27.4.2021. Sen allekirjoitti 29 valtuutettua.
Kanavan seudun kehittämiselle laaditaan kokonaissuunnitelma
Useilla kanavapaikkakunnilla kanavan seutu on suosittu kesämatkailukohde. Lempäälässä kanavan seutu on jäänyt kehittämistoimien ulkopuolelle.
Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että Lempäälässä laaditaan kokonaissuunnitelma kanavan seudun kehittämiseksi. Suunnitelmassa tulisi ottaa huomioon vähintään seuraavat seikat:
- Kanavan varressa sijaitseva Väyläviraston omistama vanha historiallinen kanavanvartijan talo on ollut pitkään tyhjillään ja se on huonossa kunnossa. Väylävirasto toivoo, että kiinteistölle löytyisi uusi omistaja, joka olisi halukas korjaamaan talon ja kehittämään kanavan aluetta. Kunta on ilmoittanut olevansa halukas ostamaan talon, mutta hinta on muodostunut kompastuskiveksi. Neuvottelut ovat tämän jälkeen olleet jäissä. Kunnan olisi yhdessä Väyläviraston ja mahdollisesti jonkin paikallisen yrittäjän kanssa löydettävä ratkaisu, jossa talo säilyisi julkisessa omistuksessa ja se olisi kaikkien kuntalaisten käytössä esimerkiksi kesäkahvilana. Talon kunnostamista varten tulisi selvittää EU-rahoituksen mahdollisuutta ja yhteistyötä oppilaitosten kanssa, kuten esimerkiksi Tampereella Hiedanrannan vanhojen rakennusten kunnostamisessa on tehty.
- Selvitetään, voitaisiinko kanavan länsirannalla sijaitseva, kunnan omistuksessa oleva Haljastennokka sisällyttää osaksi kokonaissuunnitelmaa. Alueella on vanha puutalo, rantasauna sekä iso piha-alue. Aluetta on käytetty kunnan työntekijöiden virkistysalueena, mutta nykyään se toimii kaikille avoimena kokous- ja juhlatilana. Alue on tällä hetkellä eristetty kanavan alueesta, mutta se voitaisiin luontevasti kytkeä osaksi kanavan seudun ulkoilu- ja virkistysaluetta.
- Selvitetään mahdollisuutta rakentaa alueelle kevyt ylikulkusilta tai kehittää kevyenliikenteen väyliä siten, että alueesta saadaan muutoin toimiva kokonaisuus.
- Selvitetään mahdollisuutta rakentaa alueelle vierasvenelaituri.
27.4.2021
Piia Nurmela
Paikallislehti uutisoi aiheesta: ”Kanavanvartijan talo voisi olla kesäkahvila” − Valtuustoaloite: Lempäälän kanavan seudun kehittämiselle laadittava kokonaissuunnitelma
Muita kirjoituksiani ja puheitani aiheesta:
Kanavanvartijan taloa ei saa jättää rapistumaan
Kanavanrannasta kesämatkailukohde
Uudella asemakaavalla kanavan seutu eloon